|
Ympäristökasvatuksen kehittämiseksi on
olemassa erilaisia rahoituslähteitä, joista tähän
on koottu esimerkkejä.
Ympäristöministeriö tukee
vuosittain ympäristökasvatusta ja
-valistusta edistäviä hankkeita. Määräraha on
tarkoitettu kestävää kehitystä,
kulttuuriympäristön vaalimista sekä muuta
ympäristökasvatusta ja -valistusta edistävien,
valtakunnallisesti merkittävien projektiluonteisten hankkeiden
tukemiseen.
Lisätietoja: Ympäristökasvatuksen
ja -valistuksen hankeavustukset.
Metsäsäätiö tukee
nuorten metsäkasvatusta esimerkiksi osallistumalla
koululaisten metsäviikkojen järjestämiseen ja 4H-liiton
erilaisten metsäisten hankkeiden toteuttamiseen.
Säätiö rahoittaa yksittäisiä tapahtumia,
viestintäkampanjoita, tutkimuksia jne. Rahoitettavien projektien
kohderyhmänä voivat olla koululaiset, aikuisväestö
tai tietty vaikuttajaryhmä joko kotimaassa tai ulkomailla.
Vihreä Sivistys- ja opintokeskus ViSiO
myöntää tukea jäsenjärjestöjensä ja
yhteistyökumppaneittensa kanssa yhdessä toteutettavaan
koulutus- ja kerhotoimintaan. ViSiO-tuella järjestöt voivat
toteuttaa seminaareja, kursseja, teemapäiviä, erilaisia
luentosarjoja ja opintoretkiä.
Muita mahdollisia rahoituslähteitä
Pirkanmaalla:
Pirkanmaan
liitto
ELY
(Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusket)
Työvoima- ja
elinkeinokeskus (TE –keskus)
Suomen
kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto
|